|
Tervetuloa Omarotu-palveluun!
Tämän palvelun tarkoitus on auttaa koiran hankkimista harkitsevaa
valitsemaan itselleen parhaiten soveltuva koirarotu.
Palvelu valitsee rodut 247
Suomen yleisimmän koirarodun joukosta. Testi
painottuu koiran luonteeseen, mutta myös esteettiset ja käytännön
koiraelämään vaikuttavat ominaisuudet ovat mukana.
Ole hyvä ja lue ohjeet huolellisesti ennen testin tekemistä.
Aina, kun on kyse koiraroduista, tulee muistaa, että
monet rodut poikkeavat toisistaan vähemmän kuin yksilöt rodun sisällä.
Samannäköisissä roduissa voi silti olla huomattavia eroja, eikä ole
lainkaan sama millaisen pienen koiran sohvakaverikseen hankkii.
Palvelun ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Mari Nieminen ja Tero
Lampiluoto. Lähteinä on käytetty seuraavassa järjestyksessä
rotuyhdistyksen jalostustavoitteita, rotumääritelmien tulkintoja,
rotumääritelmiä, Suuri koirakirja -sarjaa (Tammi, 1991), rotuyhdistysten
www-sivuja sekä koiraharrastajien antamia tietoja.
|